Ajattelin pitkään, että jos joskus hankin kissan, tiedän kyllä heti mikä on oikea valinta. Olin varma, että se hetki on selkeä. Näen kuvan, tunnen jonkinlaisen varmuuden ja siinä se. Mutta kun oikeasti aloin etsiä tietoa rotukissoista, huomasin nopeasti, ettei se mennytkään niin. Mitä enemmän luin eri roduista, sitä epävarmemmaksi tulin. Jokainen rotu vaikutti hyvältä jollain tavalla. Jokaisella oli ominaisuuksia, jotka tuntuivat sopivilta. Ja silti jokin tuntui puuttuvan.
Muistan yhden illan erityisen hyvin. Istuin koneella ja selasin rotuesittelyjä, kuvia ja kokemuksia. Yritin löytää sen tunteen, joka vahvistaisi päätöksen. Mutta sen sijaan aloin miettiä aivan eri asiaa. Entä jos kyse ei olekaan siitä, mikä rotu näyttää oikealta, vaan siitä, millainen arki meillä olisi yhdessä? Se ajatus jäi pyörimään mieleen. Ja se muutti koko lähestymistapani, vaikka en silloin vielä täysin ymmärtänyt miksi.
Rotukissan valinta lähtee arjesta – ei rodusta
Aluksi lähdin liikkeelle täysin väärästä suunnasta. Katsoin rotuja ja yritin sovittaa itseäni niihin. Mietin, millainen omistaja haluaisin olla, ja etsin kissaa, joka sopisi siihen kuvaan. Mutta jossain kohtaa pysähdyin. Tajusin, että en ole hankkimassa ideaa tai mielikuvaa, vaan oikeaa eläintä, jonka kanssa arki rakentuu joka päivä.
Aloin katsoa omaa elämääni rehellisemmin. Millainen rytmi minulla oikeasti on? Kuinka paljon olen kotona? Kaipaanko aktiivista seuraa vai enemmän rauhallista läsnäoloa? Ja juuri siinä kohtaa ymmärsin sen kysymyksen, joka ratkaisi lopulta kaiken: sopiiko kissa minun arkeeni, vai yritänkö muuttaa omaa arkeani kissan mukaan?
Se tuntui yllättävän yksinkertaiselta, mutta samalla vaikealta. Koska se pakotti luopumaan joistain ajatuksista, joita olin ehtinyt rakentaa. Tästä kirjoitin myöhemmin tarkemmin artikkelissa Kissan luonne – miten tunnistaa sopiva temperamentti omaan arkeen, koska juuri tämä vaihe on monelle se, jossa suunta muuttuu.
Eri kissarodut – mitä eroja oikeasti kannattaa ymmärtää
Kun aloin katsoa rotuja tästä uudesta näkökulmasta, kaikki näytti vähän erilaiselta. En enää kiinnittänyt ensimmäisenä huomiota ulkonäköön, vaan siihen, millainen elämä kunkin rodun kanssa voisi olla. Esimerkiksi Maine Coon vaikutti sosiaaliselta ja leikkisältä, mikä tuntui ensin houkuttelevalta. Ragdoll taas vaikutti rauhallisemmalta ja läheisyyttä arvostavalta. Bengalikissa herätti kiinnostusta energisyydellään, mutta samalla mietin, olisiko se liikaa omaan arkeeni.
Ja sitten tuli vastaan Brittiläinen lyhytkarva. En osaa sanoa, mikä siinä ensimmäisenä pysäytti. Ehkä se oli se rauhallisuus, joka kuvauksista välittyi. Tai se ajatus, että kissa ei tarvitse jatkuvaa huomiota, mutta on silti läsnä. Se tuntui yllättävän oikealta, vaikka en ollut alun perin edes etsinyt sitä.
Silti olin vielä epävarma. Koska ymmärsin myös, että rotu ei määritä kaikkea. Jokainen kissa on yksilö. Ja juuri se teki tästä päätöksestä niin vaikean. Tästä syystä palasin yhä uudelleen siihen ajatukseen, millaista arkea haluan elää. Ja lopulta se auttoi enemmän kuin yksikään rotukuvaus.
Rotukissan hankinta kasvattajalta – mitä pitää tarkistaa
Kun päätös alkoi hahmottua, seuraava vaihe oli löytää kasvattaja. Tämä oli kohta, jota olin aluksi hieman aliarvioinut. Ajattelin, että tärkeintä on löytää oikea rotu. Mutta hyvin nopeasti ymmärsin, että kasvattajalla on valtava merkitys.
Ensimmäiset yhteydenotot opettivat paljon. Huomasin eron heti. Jotkut vastasivat nopeasti ja keskittyivät lähinnä käytännön asioihin. Toiset taas kysyivät minulta kysymyksiä. Millaiseen kotiin kissa on tulossa? Millainen arki minulla on? Mitä odotan kissalta? Ja juuri siinä kohtaa jokin loksahti paikoilleen.
Se asia, joka lopulta ratkaisi luottamuksen, oli tämä: kasvattaja ei yrittänyt myydä minulle kissaa. Hän halusi varmistaa, että valinta on oikea. Se tuntui aluksi jopa yllättävältä, mutta samalla rauhoittavalta.
Terveysasiat ja taustat tulivat mukaan seuraavaksi. Rokotukset, terveystarkastukset ja rekisteröinti, kuten FIFe, olivat asioita, joihin opin kiinnittämään huomiota. Ne eivät tuntuneet enää pelkiltä yksityiskohdilta, vaan osalta kokonaisuutta. Tästä aiheesta kirjoitan lisää artikkeleissa “Kissan terveystarkastus – mitä ostajan pitää tietää” ja Kissan rokotus– kattava opas kissan rokotusohjelmaan, koska nämä ovat asioita, jotka olisi hyvä ymmärtää ennen päätöstä.
Ja sitten tuli vastaan Brittiläinen lyhytkarva. En osaa sanoa, mikä siinä ensimmäisenä pysäytti. Ehkä se oli se rauhallisuus, joka kuvauksista välittyi. Tai se ajatus, että kissa ei tarvitse jatkuvaa huomiota, mutta on silti läsnä. Se tuntui yllättävän oikealta, vaikka en ollut alun perin edes etsinyt sitä.
Silti olin vielä epävarma. Koska ymmärsin myös, että rotu ei määritä kaikkea. Jokainen kissa on yksilö. Ja juuri se teki tästä päätöksestä niin vaikean. Tästä syystä palasin yhä uudelleen siihen ajatukseen, millaista arkea haluan elää. Ja lopulta se auttoi enemmän kuin yksikään rotukuvaus.
Rotukissa vai maatiaiskissa – kumpi sopii sinulle paremmin?
Vaikka olin jo melko varma suunnastani, pysähdyin vielä kerran tämän kysymyksen äärelle. Rotukissa tuntui turvalliselta valinnalta. Se toi jonkinlaista ennakoitavuutta. Mutta samaan aikaan mietin, mitä kaikkea en ehkä ymmärrä vielä.
Maatiaiskissa olisi ollut täysin erilainen valinta. Siinä olisi ollut enemmän yllätyksiä, enemmän tuntematonta. Ja ehkä juuri siksi se tuntui myös kiinnostavalta vaihtoehdolta. Huomasin kuitenkin palaavani yhä uudelleen siihen samaan ajatukseen: haluan ymmärtää, millaista arkea olen rakentamassa.
Lopulta kyse ei ollut siitä, kumpi on parempi. Kyse oli siitä, kumpi tuntuu oikealta tässä elämäntilanteessa. Kirjoitin tästä myöhemmin lisää artikkelissa “Maatiaiskissa vs rotukissa – tärkeimmät erot arjessa”, koska tämä on vaihe, jossa moni tekee päätöksen hieman liian nopeasti.
Ensimmäinen kohtaaminen Hugon kanssa
Muistan hetken, kun näin Hugon ensimmäistä kertaa. Se ei ollut sellainen hetki, jossa kaikki olisi pysähtynyt. Ei mitään suurta oivallusta tai varmuuden tunnetta. Se oli rauhallinen kohtaaminen. Hugo ei tullut heti luokseni. Se jäi hieman etäämmälle ja tarkkaili.
Aluksi mietin, onko tämä huono merkki. Pitäisikö kissan olla kiinnostuneempi? Mutta mitä enemmän seurasin tilannetta, sitä enemmän aloin ymmärtää. Hugo ei reagoinut heti, koska sen ei tarvinnut. Se ei ollut välinpitämätön, vaan harkitseva.
Ja juuri siinä kohtaa ymmärsin jotain tärkeää. Tämä ei ollut kissa, joka yrittää miellyttää. Tämä oli kissa, joka tekee päätöksensä rauhassa. Ja jostain syystä se tuntui oikealta.
Noo, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin en mä kyllä miettinyt et miltä susta tuntuu ja mitä sä haluat. Mä katsoin enemmän sitä, mitä tapahtuu ympärillä ja miltä musta tuntuu. Kun sä tulit siihen, en mä nähnyt mitään syytä tulla heti luo. Mä halusin katsoa ensin.
Mutta kyllä mä huomasin sut, vaikka en liikkunutkaan. Mä mietin, että katsotaan nyt hetki. Ja kun mitään outoa ei tapahtunut, niin päätin jäädä siihen. Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa.
Jos joku kysyy multa, mikä rotu on paras, niin mä sanoisin, että ei se ole se pointti. Tärkeämpää on se, miltä kaikki tuntuu. Ja sen kyllä huomaa aika nopeasti.
Mitä rotukissan valinnassa ei kannata tehdä
Kun katson taaksepäin omaa prosessiani, huomaan selvästi muutamia kohtia, joissa olisin voinut tehdä päätöksiä liian nopeasti. Yksi niistä oli ulkonäkö. On helppo ihastua johonkin rotuun pelkästään sen perusteella, miltä se näyttää. Mutta arjessa sillä on lopulta yllättävän vähän merkitystä.
Toinen asia liittyy aktiivisuuteen. On helppo ajatella, että energinen kissa tuo iloa arkeen, mutta jos oma elämä ei tue sitä, siitä voi tulla haastavaa. Kolmas asia on se, ettei omaa arkea pysähdy miettimään kunnolla. Ajatellaan, että asiat järjestyvät kyllä, vaikka todellisuus voi olla jotain aivan muuta.
Ja ehkä tärkein oppi oli tämä: päätöstä ei kannata tehdä kiireessä. Se ajatus, josta puhuin alussa, tuli lopulta täysin selväksi. Valinta ei ole se hetki, kun näet kuvan ja ihastut. Se on se hetki, kun ymmärrät, millaista arkea olet rakentamassa. Ja kun se on selvää, oikea kissa löytyy usein yllättävän rauhallisesti.